Paastiin pois suola-aavikolta ja kavin Chilelaisen pikkukylan (n. 3000 asukasta) San Pedron laakarilla. Riku ja Katri oli mukana sanakirjojen kanssa, laakari ei puhunut englantia. Selvisimme reissusta hyvin ja yhteisymmarryssyntyi vihkoon piirretyn kuumekehityskaavion ja sanojen tulkkauksen avulla. Lekuri tuikkasi muhun jonkun piikin (onneksi otti piikin steriilipakkauksesta) ja kuume tipahti normaalilampoon. Sita se on edelleen. Korkea kuume 38-40 oli kestanyt 3 paivaa jo ja keskella maailman suurinta suola-aavikkoa ei ollut toivoa paasta laakariin. Paivisin oli onneksi 37,5-38,5 valilla ja ei tuntunut ihan kuolemalta mutta oisin nousi reippaaseen 40 C ja tuntui kuolemalta. Illat ja yot olinkin petipotilaana. Jostain syysta Panadol tai paikallinen Forte (Ibuprofein) ei auttanut alentamaan enaa yolla kuumetta.
Mutta Safariin.. tasta tuleekin pitka blogientry
Safari alkoi odottelulla. Autoa, kuskia ja kokkia ei kuulunut vaikka lahto oli sovittu klo 9.00:ksi ja olimme valinneet ajan muita aikasemmaksi etta paasisimme lahtemaan ennen muita ryhmia. Noh, lahdettiin lopulta muutaman muun ryhman kanssa samaan aikaan. Olisin mieluusti nukkunut ylimaarasen tunnin verran viela lisaa.
Ensimmainen kohde oli Uyunin junien hautausmaa. Varsin surkea nahtavyys. Varmaankin vakisin keksitty jotain Uyunin kylallekin.
Seuraavana oli vuorossa lahella olevan pienen kylan suolatehdas. Siella meille selostettiin miten suolaa haettiin aavikolta, kuivattiin, murusteltiin ja lopulta pussitettiin. Hyginiaolot olivat varsin erilaiset kuin Suomessa. Tyontekijat hyppivat hammentamaan kuivumassa olevaa suolaa kumisaappaat jalassa ja murskattu suola tippui koneesta suoraan lattialle josta se lapioitiin kasalle naisen viereen joka pussitti suolaa. Pussitti kuulemma 3000 kilon sakkia paivassa. Lapsikin siella pyori pehmolelun kanssa ja lopulta tulikin lahjoituspyynto.. Tienasivat varmaan enemman turistikaynneilla kuin suolanpussittamisella. Valmistivat myos kaikenlaisia esineita suolasta.
Seuraavaksi suuntasimme kohti tulivuorta ja soimme vuoren juurella. Tarjolla oli grillattualaamaa ja kasviksia seka colaa. En jaksanu itse syoda laamaa mutta kuulemma oli hyvaa.
Suola-aavikko muutoin muistutti kovasti lumista jaata maisemiltaan. Vanhan suolahotellin kohdilla oli kairattu aukko ja aukossa oli jaatavan kylmaa suolavetta. Suolan alla on viela paljon vetta muutenkin seka itse suolaan on sitoutunut sita.
Seuraavaksi suuntasimme kohti kaktussaarta. Saari oli keskella ei mitaan eli suola-aavikkoa. Paikka oli niensa veroinen. Kipuaminen otti tosin jo vahan voimille mutta kylla se siita meni. Kaktuksia tuli nahtya taas muutamaksi vuodeksi :)
Kaytiin viela inkojen hautausmaalla, joka sijaitsi kallion sisalla. Tavarat ja luut oli jo viety toki museoon, samassa yhteydessa oli ikivanhoista merilevista muodostunut hieno luolasto joka oli loydettykin vasta 2003. Paiva alkoi jo painaa ja suuntasimmekin kohti suolasta tehtya hotellia.
Hotellilla kulutin aikaani lahinna nukkumalla toivoen kuumeen talttuvan, tosin eipa siella paljon muuta olisikaan ollut tekemista. Ehka pelata Unoa :)
Seuraavana aamuna oli heratys aikaisin koska aikataulussa lahto oli suunniteltu klo 7:30. Eipa tosin lahdetty. Kuskime ja kokkimme olivat hieman juhlineet ja aamu oli heille jokseenkin vaikea. Yhdesta asfariautosta vaihdettiin rengaskin kuten meidankin, joka tosin huomattiin tyhjaksi vasta juuri ennen lahtoa.
Nyt tiet olivat tosi roykkyiset mutta kuskimme otti kiinni muuta (tosin yhdella seurueella taisi olla taas rengashuolia). Aavikolla naki paljon flamingoja, laamoja, laaman sukulaisia (jotain iguanos..), upeat maisemat jatkuivat edelleen, flamingoja, ja yksi kettukin kavi kurkkimassa.
Kuskillamme oli adateri mp3-soittimesta kasettimankkaan joten kuuntelimme Elakelaisi, Popedaa, Eppu Normaalia jne. :) Tosin, kuski oli tauolla vaihtanut oman kasettinsa mankkaan.. oli kai pieni vihje.
Kraatterikivet olivat ehka paivan nahtavyys. Olivat isoja lohkareita ja huokoisia. Muuten paiva ei ollut kovin erikoinen, tai ainakaan en juuri nyt muista lisaa. Seuraavan majoitusken taso ei ollut taaskaan kummoinen ja taaskin vain nukuin. Nyt olikin pahin yo kun kuume ei laskenute alle 39:n.
Kolmas ja viimeinen safari. Aamulla herattiin 4:30 ja suunnattiin kohti auringonnousua ja kuumia lahteita. Osa kavi uimassa ja vesi olikin lamminta. Geysirit eivat olleet kovin vakuuttavia, suhinaa ja hoyrya maan uumenista. Kun ajeltiin kohti Chilen rajaa niin nahtiin hienoja maisemia peili tarkasti veden pintaan heijastuvist vuoristoista varikkaisiin vuorenhuippuihin. Salvardor Dali oli kaynyt niita ikuistamassa tauluihinsa. Bolivian puoleinen raja oli varsin leppoisa, Yksi pieni mokki josta haettiin leimat passiin ja maahantulo- ja poistumislappuun.
Odottelin jo innolla Chileen paasya koska se tiesi myos laakariin paasya San Pedrosissa. Chilen raja-asemalla oli suuremat muodollisuudet, tarkastivat reput ja rinkat. Tosin, riippui virkailijasta kuinka tarkasti katsoivat.
Suola-aavikkoreissun aikana kaytiin korkeimmillaan 5000 metrissa. Sen huomsikin liikkuessa etta happi oli hyvin ohutta. Vuoristotautikin vaivasi jomottavana paakipuna. Saatiin vinkki skottilaiselta tytolta vuoristotautia ehkaisevasta apteekkilaakkeesta. Hankitaan sita ennen La Pazia.
Laskeuduttiin varsin nopeasti eli puolessa tunniss reilusta 4500 metrista 2400 metriin kun mentiin San Pedrosiin. Laakarikaynnin jalkeen lepailin taas vaikka kuume katosikin mutta ei pysty sanomaan onko hoidettu vain oiretta.
San Pedros oli aika idyllinen pikkukyla, mutta sekin tuntui silti turistipaikalta. Kylan kadut olivaat taas pelkkaa hiekkaa ja katuja renustivat muurit jotka kuulemma ovat satoja vuosia vanhoja. Kyla on ollut joskus alkuperaiskansojen paapaikka.
Yo sujui ok ja lahdettiin aamulla kohti Calamaa. Maisemat olivat jalleen hienot. Saavuttiin San Pedrosista Calamaan aamulla n. 10 aikoihin ja varattiin liput yobussiin Articaan joten meille jai hyvin aikaa tutustua kaupunkiin ja kaupungin lahella olevaan isoon kuparikaivokseen Chuquicamataan. Naytilla olleet koneet, joista ainakin yhdesta taitaa kohta olla galleriassa kuvakin, olivat isoja mutta varsinaisessa aktiivitoiminnassa olevat ovat 4x suurempia. AIka hurjaa. Kaivos kuluttaa energiaa vuorokaudessa 500 MW, joka tuotetaan hiilella ja kaasulla. Kaivostyolaisen keskipalkka on n. 2000 taalaa ja terveydenhuolto kustannetaan seka lasten koulutus lastentarhasta yliopistoon. Kukaan ei tullut kysyneeksi kauanko keskimaarin tyontekija elaa ilman sairauksia kun meidankin piti suojautua arsenikkipolylta. Tosin, olimme ilman hengityssuojaimia.
Eipa muuta talla kertaa. Matka on sujunut kuumeilua lukuunottamatta oikein hyvin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti