Paastiin rannikolle ja korkeapaikan leiripaivat ovat ohi. Nyt on taas happea hengittaa, joskin ohueen ilmaan jo tottuikin.
Mutta menneisiin tapahtumiin, niita onkin taas kertynyt.
Ensinna Machu Picchu reissun matkatoimistojen vertailusta: Matkatoimistojen kanssa sahlays oli melkoista. Lahdimme vertailemaan matkatoimistojen tarjontaa ensimmaisen toimiston tietojen pohjalta, jotka olivat etta junassa saattaa olla tilaa huomiselle ja etta ehdimme Nascaan lahtevaan bussiin reissun jalkeen.
Suurin kummastus aiheutui siita etta yhdessa toimistossa vaittivat ettei bussia Nascaan lahde niin myohaan mita meille oli kerrottu. Epailykset tosin herasivat kun ko. virkailija juoksi naapuriin soittamaan kysyakseen onko junassa tilaa ja kuitenkin han soitti bussiyhtiolle omasta puhelimestaan ja puhelu kesti todella vahan aikaa. Tuskin oli edes seinassa koko vekotin.
Seuraava paikka vaikutti todella laadukkaalta ja virkailija puhui hyvaa englantia. Hinta oli vaan varsin kova. 200 taalaa reissusta mutta tarjolla oli safkaa, shampanjaa ja yliopistosta valmistunut huippuluokan opas. Virkailija vertasi etta on olemassa hampurilaisaterioita ja huippukokin tekemia aterioita. Vastasimme etta olemme enemmam juustohampurilaispossea.
Hostelliin tullessamme meille ilmoitettiin etta tilaa oli loytynyt ja matka siten mahdollinen. Tosin, toinen junayhtio ja hinta oli kalliimpi mutta otimme sen. Ensimmainen toimisto voitti kilpailussa. Hakevat hotellilta, opas mukana, tullaan Cuscoon ja heittavat meidat viela terminaaliin Nascan bussia varten. Tuovat samalla rinkkammekin.
30.10. Aamulla selvisi, etta Ollantaytambossa pitaa paluumatkalla hypata junasta pois ja meidat haetaan asemalta yksityisautoihin, koska juna ei ehtisikaan Nascan bussille... Noh, suostuttiin vaikka jaikin olo etta mitenkahan mahtaa kayda.
Machu Picchu
Junamatka Cuscosta Aqua Calientesiin kesti jotain 4 tuntia. Matkalla oli taas kerran hienoa vuoristosolamaisemia mutta taytyy kylla myontaa etta vuoristomaisemiin alkaa jo turtua.
Machu Picchu oli vaikuttava raunio. Vesikanavat toimivat ja rakennelmat oli taas kerran hienoja. Kaytiin myos Inka Bridgella johon vei fantasiamaailmojen kaltainen vuoristorinnepolku valilla tihean kasvillisuuden lapi. Laamoja oli taas kerran siella sun taalla seka turisteja. Suomalaisiin emme tormanneet mutta vanha rouvashenkilo kysyi yhtakkia olemmeko Suomesta. Han oli syntynyt ja asunut Kanadassa mutta 20000 suomalaisyhteisossa ja puhui hyvaa Suomea.
Opas joka meilla oli ihan ok ja kierrettiin parissa tunnissa tarkeimmat kohteet. Isolle vuorelle emme lahteneet kipuamaan, enka tieda oltaisiinko paastykaan enaa koska vuorelle otetaan vain 400 turistia paivassa. Kuvista sitten enemman.
Paluumatkalle lahdettiin 17:00 junalla. Yhden matkatoimiston virkailijan mukaan bussi Nascaan lahtisikin 20:00. Hypattiin junasta pois Ollantaytambossa ja ehka hieman hammastykseksemme huomasimme matkatoimiston kaverin olevan meita vastassa ja han ohjasi meidat autoihin. Han tuli myos itse mukaan. Ajettiin pitkin vuoristoteita ja pikkukylien lapi aika huipakkaa. Saavuttiin Cuscoon joskus puoli ysin jalkeen ja bussiterminaalissa matkatoimiston kaveri juoksi ilmeisesti ostamaan lippuja. Sitten han tuli sanomaan etta menemme toiseen terminaaliin.
Mutta nyt toinen auto oli jo lahtenyt pois ja syyksi sanottiin etta se tuli liian kalliiksi. Farmariautoon tungettiin 9 henkiloa, matkatoimiston kaverit oli takaluukussa. Meidan rinkat oli jo Nascaan menevassa bussissa! ..ja me ei. Sitten paahdettiin taas kahtasataa ja arvasimme etta ajamme bussia kiinni. Matkatoimiston kaveri vakuutteli etta ei ole hataa ja etta hanen sihteerinsa on bussissa ja bussi odottaa. Ajettiin Poroyhin asti jossa bussi olikin tien varressa pysahdyksissa ja odotti nimenomaan meita. Bussiyhtion edustaja sanoi kuulemma etta olivat odottaneet vuosia. Saatiin bussiliput ja kuitit meidan rinkoista. Rinkkoja emme tosin nahneet mutta kuuden matkatavan tarrat olivat meilla. Taytyi taas luottaa..
Bussi oli paras tahan menessa. Tarjoilivat lampiman ruuan illalla ja aamulla pienen aamupalan. Matka Nascaan kesti n. 10 tuntia. Tie kiemurteli valilla kuin death roadilla ja jyrkat rinteet uhittelivat. Matka meni ihan ok.
31.10. Nasca
Nascassa kaytiin katsomassa ilmasta kasin Nascan mystiset kuviot. Ne oli todellakin aika erikoisia ja suurin osa hyvin selkeita. Pilotti osasi englantia onneksi niin pysyi kartalla mika kuvio on missakin. Saatu kuvio- ja lentoreittikartta oli jokseenkin suurpiirteinen. Lento kesti 35 minuuttia ja maksoi 45 dollaria. Halvin tapa olisi varmaankin ollut menna kentalle kyselemaan firmoista mutta meilla ei ollut aikaa siihen. Koneena oli Cessna, jossa oli 5 paikkaa pilotin lisaksi. Olin kuskin vierella istuskelemassa ja siita naki ihan hyvin ja kuuli mita kuski sanoi koska intercomia ei matkustajille ollut. Toiset ohjaimetkin oli poistettu. Pilotin lentokasiala oli aika kaamea. Kaarroissa kuula luisti koko ajan, mutta tosin lasku oli aika ok. Toisen porukan pilotin tekema lasku oli kunnon pomppulasku.
Paastiin kentalle ohjelmanjarjestajan maksamalla taksilla mutta takasinpain piti itse hommata kulkuneuvo koska meita tuoneita ei nakynyt missaan. En tieda mokasivatko ne vai mokattiin me kun ei tarkistettu etta transport sisaltaa myos paluumatkan. Oppia ika kaikki. Kuljetuksen saaminen tosin ei ollut hankalaa. Pakkauduttiin taas isoon farmariautoon siten etta pari oli takaluukussa. Taitaa olla maan tapa. Mopotakseja on nakynyt vahan vahemman kuin aiemmin.
Nascassa kaytiin syomassa hyvassa paikassa ja paikalliset koululaiset intoutuivat katselemaan ja huutelemaan what is your name:a avoimesta ikkunast avahan valia. Heilla oli varsin hauskaa nahda vaaleita gringoja.
Haettiin rinkat ohjelmatoimiston/hostellin sailyktyksesta ja kaveri lahti mukaan bussiterminaaliin jossa kysyttiin autokuljetusta Icaan tai Piscoon suoraan. Autot olisivat olleet leveita amerikanrautoja mutta hinta 20-30 solea per paa oli turhan paljon. Paikallisbussilla, jonka taso vastasi Paunua paasi Icaan 7 solella. Lahdettiin silla matkaamaan kohti Icaan josta sitten jatkettaisiin Piscoon.
Icassa aiheutettiin koululaisbussin kohdalla ryysis kun lapset tulivat ihmettelemaan ja ujosti kysyivat taas nimea ja hihittelivat. Icassa ei taida pahemmin kayda turisteja. Vaihdettiin Icassa bussia joka meni Limaan mutta stoppasi Piscon risteyksessa, josta napattiin taksit Piscoon hintaan 1 sole per paa. Hotel Piscon respan mukaan oikea hinta olisi ollut 5 solea per taksi mutta nyt paastiin 3 solella per taksi. Kummastelivat miten onnistuimme. Kerran nainkin pain :)
Hotellihuoneen hinta on 15 solea (eli noin 3,8 e) per paa per yo. Ollaan taalla pari yota. Hotellilla oli heti pari matkatoimistoa kimpussa kauppaamassa Isla Ballestas -reissua yms. Aikamoinen haslays ja toisen toimiston dissausta. Otettiin lungisti ja annettiin niiden hopottaa. Suomi on kylla hieno neuvotteluase kun paastaan juttelee keskenamme kielta jota muut eivat tajua. Otettiin lopulta hotellissa tyoskentelvalta reissu, koska tavattiin yksi belgialainen tytto joka oli kaynyt ko. reissulla. Han kertoili etta oli ollut hyva matka.
Kaupungilla oli melkoinen hardelli Halloweenin ja Perulaisen musiikin paivan takia. Hotellissakin soitti livebandi ja kovasti soittelivat finlandese ystaville musiikkia. Emme vain ymmartaneet kovinkaan paljoa valispiikkauksista. Istuskeltiin hotellin pienessa aulabaarissa ja juteltiin paikallisten kanssa. Ilmeisesti yksi hyvin hyvin lihava mies oli jonkinlainen paikallinen mafiapomo kun sita vahan muut hannysteli ja kunnioitti. Oli kotoisin brasiliasta. Eipa se meille mitaan kaupitellut, kuhan jutteli huonohkolla englannilla kaikenlaista.
1.11. Lahdettiin aamulla klo 7.30 huonohkolla pikkubussilla kohti Isla Ballestasia. Meilla oli paras vene ja kohtuullinen opas. Reissu alkoi mukavasti tunteella etta valitsimme oikean jarjestajan. Vene kulki lujaa ja saarelle paastiin 20min ajomatkan jalkeen. Veneessa oli 200 HV ja 175 HV moottorit. Matkalla nahtiin delfiinien leikkia. Oli hienoa. Merileijonia oli varsin paljon ja yksi saari taynna lintuja. Tuli mieleen Hitchkokin linnut. Merileijonat karjuivat varsin messevasti luolassaan ja lokottelivat laiskasti rantakivilla. Poikasiakin nahtiin.
Pingiivinit olivat yllattavan pienia. Luulin niita isommiksi. Ne olivat aikalailla paikoillaan pysyttelevia otuksia.
Iltapaiva otetaan levon kannalta, seurueessamme riehuu ruokamyrkytysta, eri ruokapaikoista lahtosin tosin. Ikavaa. Jatamme valiin Sand Surfingin. Se olisi ollut tunnin ajomatkan paassa ja laskuja hiekkadyynilta muutaman kerran. Menemme lekottelemaan rannalle. Nauttimaan Tyynen meren aalloista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti